Tietoja minusta

Blogin perustin aikoinani yritykseni toteutuneista pihatöistä. Muuttuneen elämäntilanteen vuoksi olen nykyään päätyössä kasvihuoneella. Mutta sivutoimisena teen edelleen Luumäellä ja lähikunnissa: Pihasuunnitelmia, neuvontakäyntejä ja pensaiden leikkuuta yms. pieniä pihatöitä. Yhteyttä voi ottaa tämän blogin kautta sähköpostilla tai yhteystiedot löytyvät Pihapalvelu Verson tiedoilla googlaamalla.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Jättiputki uhka luonnolle ja ihmiselle

Jättiputki uhka luonnolle ja ihmiselle - ymparisto.fi


Luin kuluneena viikonloppuna vanhaa puutarhalehtä, jossa oli juttu jättiputkien hävittämisestä.

Ja mieleeni tuli muistuttaa siitä myös täällä, koska nyt alkaa olla hyvä aika alkaa katsoa onko ympäristössä jättiputkia. Ja aloitettava niiden hävittäminen.

Löysin hyvän linkin Suomen ympäristökeskuksen sivuilta. Josta näyttää löytyvän hyvät kuvat jättiputken tunnistamisesta. Sekä miten jättiputkia sitten torjutaan pihoilta ja ympäristöstä.


Kasvia poistaessa on muistettava muutama tärkeä asia:

- Kasvi on myrkyllinen: se aiheuttaa voimakasta ihottumaa. Torjunnassa pukeuduttava siis paksuihin suojaaviin vaatteisiin.

-Kukinnot on poistettava ajoissa. Kukinnot kannattaa leikata suoraan pusseihin, koska siemet kerisevat helposti jopa vihertävästä kukinnosta.

-Jättiputki leviää siemenistä, ei juurivesoista.

-Torjunta tapahtuu joko myrkyttämällä tai kitkemällä. Eli ei häviä niittämällä!!

-Torjuminen kestää vuosia, koska siemeniä on maassa paljon ja niiden itäminen voi kestää vuosia.

-Yksittäisiä kasveja kitkettäessä on saatava juuretkin ylös noin 20-25 cm syvyydestä.

-Kasviainekset tuhotaan polttamalla, kompostoimalla, kaivamalla maahan. Siemeniä ja juuria ei kannata kompostoida, koska ne voivat säilyttää itävyytensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti