Tietoja minusta

Blogin perustin aikoinani yritykseni toteutuneista pihatöistä. Muuttuneen elämäntilanteen vuoksi olen nykyään päätyössä kasvihuoneella. Mutta sivutoimisena teen edelleen Luumäellä ja lähikunnissa: Pihasuunnitelmia, neuvontakäyntejä ja pensaiden leikkuuta yms. pieniä pihatöitä. Yhteyttä voi ottaa tämän blogin kautta sähköpostilla tai yhteystiedot löytyvät Pihapalvelu Verson tiedoilla googlaamalla.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Vuoden 2011 viherrakennus urakoitani yrittäjänä

Niin on kiireinen ollut minun kevääni ja kesäni,
 etten ole ehtinyt aikaisemmin päivittämään
 tänne aikaan saannoksiani.

Tässä muutama isompi toteuttamani pihan muutos.

*      *      *     *      * 


Ensimmäinen kevään kohde oli kesämökki,
 jossa mökin edustaa oli myllätty ja se haluttiin nyt maisemoida. 





Tässä rinne aluksi.




Useamman hahmotelman ja muokkauksen
jälkeen päädyimme asiakkaan kanssa tähän ratkaisuun.


Onneksi asiakas oli ottanut minuun jo syksyllä yhteyttä, 
ja ehdimme katsastamaan pihan alkutilanteen ennen talvea. 
Jolloin ehdimme kaikessa rauhassa yhdessä
 sähköpostin välityksellä miettimään kasvivalintoja.



Laattakäytävä asennettiin uudelleen.

 Kasveiksi valitsimme mm. Pesäkuusen, Japaninmarjakuusen,
Kääpiövuorimäntyjä, Tuiviota, Rohtokataja,
Keijuangervoa,Ruusuangervoa.. 
Kuunliljaa ja Jaloangervoa
sekä maksaruohoja ja muita kivikkokasveja.





Kasvien väliin tuli erikokoisia kiviä.
Ja katteeksi heiteltiin kevyesti käytävältä ylijäänyt sora. 






Kävin keväällä 2012 katsomassa, 
aikaansaannoksiani tällä tontilla. 

Ja iloksemme saimme todeta, 
että kaikki kasvit olivat säilyneet hengissä
 ja olivat ensimmäisen kesän aikana kasvaneet
 jo ihan mukavasti.















*      *       *      *       * 


Kevään toinen viherrakennustyö oli kesämökki.
 Myös tällä tontilla oli kone myllännyt
rinnettä jota haluttiin nyt maisemoida.




Rinne oli tosiaan pitkä,  jyrkkä ja haastava piha.

Suunnitelman sekä toteutuksen puoleen.

Koneilla ei päässyt joka paikkaan ja
 kottikärryillä urakka oli paikoitellen mahdoton.







Kuvien hassut kuvakulmat johtuu osittain tontin

jyrkkyydestä sekä haluan suojella asiakkaan yksityisyyttä. 






Suunnitelmaa tehdessä piirrän ensin tontin jo olemassaolevat rakenteet
sekä jätettävät kasvit millipaperille.
Sitten alan lisäillä siihen asiakkaan mahdollisia toiveita
tai minun ideoitani kasviryhmistäni. Sekä numeroin ne.
Seuraavaksi kirjoitan (välillä jopa 5 sivullista)
 kasvivaihtoehdot sekä tietoja ehdottamistani kasveista,
 jotta asiakas osaa hahmottaa suunnitelmani.


Tässä suunnitelmassa päädyimme yhdessä näihin kasveihin:
1. Mustilanhortenssia
 2.  Rohtokataja
3. Verhoangervo `Lumikki`
4. Pihlaja-angervo
5. Sinikataja `Meyeri`
6. Tuivio
7. Pensashanhikki
8.Verhoangervo `Lumikki` 
 toisessa ryhmässä tämä 8 oli Kääpiövuorimäntyä.
9. Pallotuija `Danica`
10. Riippahernepuu




Rinteessä olevat isot kivimuurit isäntä asunnutti itse.

Tarkkasilmäinen ehkä huomaa että suunnitelma piirros
 ei vastaa täysin kuvia valmiista pihasta.

Tämä tarkoittaa, että monesti asiakkaan kanssa yhdessä päätetty ja
 sovittu suunnitelma elää työn edetessä.

Varsinkin kun kohteena on tälläinen luonnonläheinen kesämökki.



Katteeksi laitoin hyvän kerroksen männyn kuoriketta, 
 ehkäisemään rikkaruohojen tulemista,

  

Kaikki tontilta löytyneet kivet,
 löysivät paikan rajaamaan kuoriketta polusta tai tiestä.







Tämä pihan ylin ryhmä oli kaikkein haastavin toteuttaa.
Loppujen lopuksi koko tarvittavan 3.n kuution multamäärän,
 lapioin kasalta suoraan omalle paikalleen 1 m korkean muurin yli.

Hankaliin heinikko kohtiin laitoin maisemointikankaat kuorikkeen alle.

Kankaita laittaessa on hyvä tuntea kasvin kasvutapa.
Monet pensasangervot mm. tekevät juurivesoja 
ja ajanmyötä leviävät koko alueelle.
Maisemointikangas estäisi ikävästi  tämän leviämisen.



Rohtokataja rinne.

Katajat ja Tuiviot ehtivät jo tämän kesän aikana kasvaa reilusti uutta kasvua.
Muutaman vuoden päästä tämäkin alkaa olla jo tasaisen vihreä.


*   *   *    *    *

Kolmas pihamuutos olikin omakotitalon piha, jonka istukset oli muutosta vaille.



 Rikkaruohot ovat ottaneet kasvimaalla vallan.
 Herukat ja villiintyneet vadelmat metsämansikoiden kera.



 Kuorikkeen levitystä.





Ja ryhmä valmiina.


Rikkaruohot, vadelmat ja mansikat poistettiin. 
 Tilalle istutettiin muutama uusi herukkapensas.
Päälle katekangas ja kuorike. Reunalle pihalta vapautuneet kivet.

(Kivien alle laitoin myös jäykemmän juurikankaan ,
jotteivat kivet painu maahan niin kuin niille oli aijemmin käynyt.)




Vanha perennapenkki vaati kohennusta.



Sama penkki hiukan lyhennettiin.
Mullat vaihdettiin täysin, altaan pohjalle asiakas halusi myyräverkon.
Altaassa timanttituijaa, alppi-ruusuja, valkokartiokuusia  ja erilaisia katajia.




 Myös perennapenkki sai samalla uuden ilmeen.
Vanhat perennat saivat muutaman uuden kaverin.





Myös terassin vieressä oleva pensas penkki vaati kohennusta.


 Ja niin siitä tulikin hieno.
Muurin kiviksi vaihdettiin harmaa,
 jotta se sopii talon tiiliin paremmin. 

Tämän ryhmänkin kasveja osittain 
vaihdettiin oman pihan muista ryhmistä.




Etupihan aidasta en ollut valitettavasti muistanut ottaa "ennen kuvaa",
 mutta siinä kasvoi harvahko orapihlaja-aita.
Orapihlajat vaihdettiin Brabant tuijiksi, otettiin pihalta nousseita kiviä näkyviin. 

Tuijien epäsäännöllinen istutusväli:
Johtuu maassa olevista suurista kivistä ja kannosta,
joita ei joko voinut tai haluttu siirtää. 

Tulevaisuudessa maksaruohojen ja sammalleimujen 
olisi tarkoitus peittää mullos.



 

 *        *        *        *        *        *


 
 Seuraavan pihan reunalla oli vuorimänty kasvanut liian suureksi,
ja talon rouva halusi muodikkaan havuryhmän sen tilalle.




Kuvat käydessäni tontilla ensimmäisen kerran.



                             
                                           Talon omalla traktorilla kaivettiin poistettavat 
puut ja pensaat juurineen pois.





Nurmikon ja istutusalueen väliin laitoimme
nurmikonreunuskivet "betonimakkarat".

 Uusia kasveja havuryhmään laitoimme 
mm. Sinikataja `Meyerin´, Pilarikatajan, Kääpiöhopeakuusen,
Pesäkuusen, Pensasangervoja, Mahonian... 

Kasvien tyvelle maisemointikangas ja kuoriketta helpottamaan kitkemistä.


 Ja ryhmän keskellä olevat isot kivet oli talon isännän 
traktorilla tuomat, ja asettamat.

Tätä ryhmää teimme yhdessä asiakkaiden kanssa.


Pihalla tapahtui muitakin muutoksia
ja osa jää vielä ensi kevääksikin.
mm. uusi sorakäytävä parkkipaikalta pääovelle..



*      *       *      *       *     *