Tietoja minusta

Blogin perustin aikoinani yritykseni toteutuneista pihatöistä. Muuttuneen elämäntilanteen vuoksi olen nykyään päätyössä kasvihuoneella. Mutta sivutoimisena teen edelleen Luumäellä ja lähikunnissa: Pihasuunnitelmia, neuvontakäyntejä ja pensaiden leikkuuta yms. pieniä pihatöitä. Yhteyttä voi ottaa tämän blogin kautta sähköpostilla tai yhteystiedot löytyvät Pihapalvelu Verson tiedoilla googlaamalla.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Pihamuutos 2015

Kesän 2015 puutarha muutos.

Vanhoilla piha piireillä on toisinaan tapana villiintyä. 
Silloin tarvitaan järeämpiä työkaluja raivaamiseen.

Nyt oli asiakkaalla selvä toive.
 Nuo, nuo , nuo ja nuo pois.

 Tilalle mm. pelikenttä jossa sulkapalloa ja jalkapalloa voi pelata.
 Perhoskasveja, kukkivia kasveja, syötäviä marjoja ja loppuun kunttaa.

No noiden toiveiden jälkeen oli jo huomattavasti helpompi suunnitella ja toteuttaa toiveet.


Ruusut, Koivut ja pajut olivat levinneet hallitsemattomasti.



Vuorimännyt kasvaneet täyteen mittaan. 
Jotka piti ensin raivata kaivinkoneen tieltä pois.


Kuntan toimittajalta tuli ohje, että kuntan alle hiekkaa.
No lapiolla kokeilemalla sitähän oli omasta takaa. 



Kunttaa odotellessa ehti tekemään mm. istutuksia. 

Puulaatikoihin mansikkaa ja yrttejä.

Laatikoiden ja pelikentän väliin perhoskukkaniitty.


Kuntan tontille tullessa miehet olivat ihmeissään, 
että näin selkeää asennuskohdetta ei ole tänä kesänä vielä ollutkaan.

Kunttaa tilatessa on tärkeää tarkasti laskea Kuntan tarve.

           


200 m2 asennus tapahtui ammmattilaisilla 
yllättävän joutuisasti 2:ssa tunnissa. 

Kun Kuntan tontilleen tilaa niin tuohon aikaan
 en ite kyllä edes viitsisi opetella asentamista.

Saatikka omista metsistä metsäpohjaa siirtämistä.

Metsäpohjaa omalle pihalle / mökille harkitessa,
kannattaa ehdottomasti ainakin tarjousta kysellä.
 Ennenkuin lopullisen päätöksen tekee.


Kiitos Piiraisen viherpalveluiden pojille.


Sehän näyttää aivan valmiilta metsäpohjalta.


Pelikenttä kivituhkasta.


Marjapuskat ovat omalla alueellaan kivituhkapolkujen välissä. 
Kuorikkeella peitettynä.
.


Liuskekivipatio pyöreillä seulanpääkivillä 
pengerrettynä sopii maisemaan todella hyvin.






Aika hyvä lopputulos johon kaikki olivat tyytyväisiä.


                                    

                         ¤                       ¤                       ¤        
          
   
Talon vieressä oli korjausta vailla olevia liuskekivikäytäviä.



 Sama käytävä muutaman työtunnin jälkeen.