Tietoja minusta

Blogin perustin aikoinani yritykseni toteutuneista pihatöistä. Muuttuneen elämäntilanteen vuoksi olen nykyään päätyössä kasvihuoneella. Mutta sivutoimisena teen edelleen Luumäellä ja lähikunnissa: Pihasuunnitelmia, neuvontakäyntejä ja pensaiden leikkuuta yms. pieniä pihatöitä. Yhteyttä voi ottaa tämän blogin kautta sähköpostilla tai yhteystiedot löytyvät Pihapalvelu Verson tiedoilla googlaamalla.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Hyötyviljelyä omalla pihalla


Tässä talossa olen asunut jo 9 vuotta. 
Tänä keväänä tuli tarve saada pitkästä aikaa oma kasvihuone.
Ajanpuutten vuoksi, suuntasimme Agrimarkettiin ja haimme tämän valmishuoneen.
Tarkoitus kun oli rakentaa itse lasihuone... sitten joskus. 




2 x 3 metrin huoneeseen mahtuu yllättävän paljon.
Tomaatit on kasvulavoissa ja chilit, paprikat ja kurkut isoissa ruukuissa.
Perunat multasäkissä.



Ihkua kesäkuun loppupuolella,
 kesäkurpitsassa jo mukavan kokoiset raakileet.



 Mansikat on lintujen ja oravien vuoksi suojattu verkolla. 
Koska mansikat on tarkoitettu meille eikä heille. 



Tomaateissakin jo mukavan kokoiset raakileet.



Suurta chili satoa odotellessa.


Viime vuonna kompostista löytynyt itänyt Avocadon kivi. 
Kasvoi talven hyvin, mutta kesäksi pääsi kasvihuoneeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti