Tietoja minusta

Blogin perustin aikoinani yritykseni toteutuneista pihatöistä. Muuttuneen elämäntilanteen vuoksi olen nykyään päätyössä kasvihuoneella. Mutta sivutoimisena teen edelleen Luumäellä ja lähikunnissa: Pihasuunnitelmia, neuvontakäyntejä ja pensaiden leikkuuta yms. pieniä pihatöitä. Yhteyttä voi ottaa tämän blogin kautta sähköpostilla tai yhteystiedot löytyvät Pihapalvelu Verson tiedoilla googlaamalla.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Kesän 2016 pihamuutos




 Päätyön ohessa ei monia suuria asiakastöitä pysty 
yhdessä kesässä ottamaan vastaan.
Kun tekee kasvihuonetyötä sen vähintään 40 työtuntia viikossa,
 niin oman firman työt ajoittuu viikonloppuihin ja lomiin. Ja tosiaan oma perhe ja pihakin vaatii ajasta ison siivun.
Tätä kohdetta mietin pitkään, 
että riittääkö toteutukseen:taito, voimat ja aika?

 Jo itse pihasuunnitelma oli haasteellinen.
Aijemmin kun olen kohteeseen ensimmäisen kerran mennyt, 
niin talo on ollut jo paikallaan tai ainakin tekeillä.
Nyt oli pihaa kaiveltu, sieltä ja täältä. 
Mutta tulevan rakennusten sijainnista ei vielä saanut tolkkua.





 Se oli selvää, kohteen ollessa Salpalinjalla, 
kiviä on paljon.
 Tällä tontilla kivet on myös isoja...



Kaava-aluella, mutta kesämökki. 
Kostea ranta ja  kapea rinnetontti.

 Nämä kaikki vaati kaivurikuskin kanssa 
mietintää töiden ajankohdasta. 

Sen vuoksi myös pihasuunnitelmalla oli kiire näin raakavaiheessa. 

Kun pihasaunan perustukset on tehty,
 niin rantaan ei isoilla koneilla enää pääse.




Oli ihan mielenkiintoista päästä sivusta seuraamaan,
 alusta asti talon rakennusvaiheita. 
Varsinkin kun itse olin vain sivusta seuraaja. 

Minun osuus jatkui vasta kun pihalla 
lautakasat yms. rakennustelineet saatiin pois tieltä.
Tässä vaiheessa pohjamaa on tasoitettu
 tontin omilla maa-aineksilla ainoastaan
 rantahiekka ja kuvan kivet olivat paikoillaan.



Olin varannut omasta kesälomastani viikon
 tämän pihan istutustöihin.
 Apuja sain isäntäväestä sekä kiviainesten levitykseen 
toiselta paikalliselta yrittäjältä. 

Kuvan sepeliä kun ei lapiolla siirrellä.

Kuvan rinne on kapea ja jyrkkä. 
Tämä alunperin suunniteltiin enemmän vihreäksi, 
mutta työn edetessä todettiin tämä parhaaksi ratkaisuksi. 



 "Toiselle hävitettävä turhake ,
 toiselle aarre. "

Nämä vuorenkilvet olivat menossa tutullani kaatopaikalle.
Täältä ne saivat hyvän kodin. 
Pitkä kesä yllytti jo ensimmäisenä kesänä kahteen kukintaan.
Rinteessä myös kolme Unkarinsyreeniä.



 Pihan ja tien välissä on yli metrin korkeus ero. 
Tontin isot kivet pyöriteltiin hyötykäyttöön. 

Kivien yläpuolella erilaisia angervopensaita. 
Mm. Norjanangervo, Koivuangervo, 
Ruusuangervo, Rinneangervo, Keijuangervo..
Ajatuksena pitkään kukkiva rinne.


 Talolta saunalle menee vain liuskekivipolku. 
Polun vasemmalla puolella herukkarivi sekä  raparperi.




Varjopenkki. 
Kuunliljaa, Nauhuksia ja Alppiruusuja
 

 
Saunan luona oli myös ne joka pihan hedelmäpuut.
Hedelmäpuiden ja naapurintontin välissä on Marja-aronia aita.
 
Toisella sivulla Tyrnit sekä Syreeniryhmä näkösuojana 
ajatellen tulevia naapureita.


Rantakivien ja nurmikon väliin kuivan paikan kivikkokasveja
 mm. Valkohärkki, Neilikkaa, Sammalleimua..


          Jotka ensimmäisen kesän aikana lähtivätkin hyvin kasvamaan.



Kuoriketta on tässäkin pihassa käytetty runsaasti,
 johtuen omalta kylältä helposti saatavasta kuorikeesta.

Pihan ollessa kesämökki, 
asukkaat pitävät kuoriketta pihatöitä helpottavana. 
Ja jo seuraavana kesänä pyysivät tuomaan pihalle 
uuden kuorikekasan, jota itse lisäilivät.

    Tässä toteutunut hahmotelma pihasta. 
Piirsin tämän kuvan erikseen tätä blogia varten..





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti