Tietoja minusta

Blogin perustin aikoinani yritykseni toteutuneista pihatöistä. Muutuneen elämäntilanteen vuoksi olen nykyään päätyössä kasvihuoneella. Mutta sivutoimisena teen edelleen Luumäellä ja lähikunnissa: Pihasuunnitelmia, neuvontakäyntejä ja pensaiden leikkuuta yms. pieniä pihatöitä. Yhteyttä voi ottaa tämän blogin kautta sähköpostilla tai yhteystiedot löytyvät Pihapalvelu Verson tiedoilla googlaamalla.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kevään 2013 viherrakennustöitäni


 Kerrankin multakuorma oli valmiiksi oikealla paikalla. 
Tosin sitä oli hiukan liikaa.



 Ylimääräinen multa kärrätty pois. 

(Onneksi pihalla on muitakin projekteja,
 joihin tarvitsi multaa)
Ja perennat istutettu uusille paikoilleen. 
Tämän kohteen käyn kyllä loppukesästä kuvaamassa uudestaan.


*  *  *  *  *



Kesän toinen perennapenkin uudistaminen, oli rinnepenkki. 
Myös näiden perennojen kasvamista odotan innolla.


Aivan ihana vesiaihe. 
Puunrungon näköinen,
 mutta muovista tehty puro.


Pihan perälle, varjoisaan nurkkaan; tehtiin pensasryhmä.
Viirukanukkaa, Alppiruusuja, Mongolianvaahtera, Metsävaahtera..
Mullan päälle maisemointikangas ja kuorike. 

Touko- ja kesäkuun ihanaa kukintaa ja keväisiä työkiireitä.


Raparperin upeaa kukintaa.



Norjanangervo


Sammaleimut täydessä loistossaan.

Kesä on kyllä ihanaa aikaa. Ja onneksi saan työni puolesta nauttia ulkonatyöskentelystä.

Tässä eräässä työkohteessa sain kokea / nähdä kunnon talkoo henkeä.

Menin asiakkaan Aitaorapihlaja-aitaa leikkaamaan. 
 Edellisvuosien tapaan, 
tällä asiakkaalla on tapana avustaa minua
tikkaiden siirtämisessä ja leikkurin pitämisessä,
 kun kipuan tikkaille ja sieltä alas. 

( Helpottaa muuten kummasti työskentelyä, kiitos hänelle)

Heti aluksi hänen naapurinsa tuli kysymään, 
että ehtisinkö hänenkin aitansa leikkaamaan? 
No ehdinhän minä.
 Naapuri tulikin siihen myös meitä auttamaan.

Eli sitä myöten kun siirsimme tikkaita,
 niin hän tuli jo haravan kanssa perässä ja keräsi roskat pois.

Seuraavan aidan kohdalla, sama toistui: toinen auttoi tikkaiden kanssa , toinen haravoi roskia. 
Ja yllättäen kolmannet naapurit tulivat myös auttamaan. 
Siihen tulikin jo peräkärri johon roskat kerättiin. 
Oli siinä sutinaa kun yhden aidan kimpussa oli 5 ihmistä hyörimässä.

Tuollaista talkoohenkeä en ole omakotitalo alueella vielä nähnyt. 
Tuli suorastaan ulkopuolinen olo. 
Mutta nämä naapurukset olivat vuosia toisensa tunteneet ja kaikki jo eläkkeellä. Jokaisella omat vaivansa jo ja tykkäsivät auttaa toisiaan tarvittaessa. 
Hatunnosto heille.


Siperiankurjenmiekka perusväri




 Siperiankurjenmiekan lila kukka. 
Kun pihalla on jo kymmeniä eri perenna lajeja ja lajikkeita,
 niin ei itse enää muista mitä kaikkea sieltä löytyy. 
Ja voi sitä ihmetysten määrää, kun huomaa pihallaan erikoisen värin.

(Kuvissa sama kukka mutta eri kameraohjelmalla kuvattuna)


Päivänlilja

 Rusokirsikan kukintaa.


Purppuraheisiangervon herkkä kukinta.


Osaa ne vaahteratkin kukkia kauniisti. Kuvassa Saarnivaahtera.