Tietoja minusta

Blogin perustin aikoinani yritykseni toteutuneista pihatöistä. Muuttuneen elämäntilanteen vuoksi olen nykyään päätyössä kasvihuoneella. Mutta sivutoimisena teen edelleen Luumäellä ja lähikunnissa: Pihasuunnitelmia, neuvontakäyntejä ja pensaiden leikkuuta yms. pieniä pihatöitä. Yhteyttä voi ottaa tämän blogin kautta sähköpostilla tai yhteystiedot löytyvät Pihapalvelu Verson tiedoilla googlaamalla.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kevään 2013 viherrakennustöitäni


 Kerrankin multakuorma oli valmiiksi oikealla paikalla. 
Tosin sitä oli hiukan liikaa.



 Ylimääräinen multa kärrätty pois. 

(Onneksi pihalla on muitakin projekteja,
 joihin tarvitsi multaa)
Ja perennat istutettu uusille paikoilleen. 
Tämän kohteen käyn kyllä loppukesästä kuvaamassa uudestaan.


*  *  *  *  *



Kesän toinen perennapenkin uudistaminen, oli rinnepenkki. 
Myös näiden perennojen kasvamista odotan innolla.


Aivan ihana vesiaihe. 
Puunrungon näköinen,
 mutta muovista tehty puro.


Pihan perälle, varjoisaan nurkkaan; tehtiin pensasryhmä.
Viirukanukkaa, Alppiruusuja, Mongolianvaahtera, Metsävaahtera..
Mullan päälle maisemointikangas ja kuorike. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti