Tietoja minusta

Oma valokuva
Pihallani möyrii minun lisäkseni 2 kouluikäistä lasta, mies, Englanninsetteri sekä Amerikan pittbull koirat. Harrastukseni on oman pihan puutarhanhoito, kasvien keräily ja intohimoinen puutarhalehtien lukija. Päivä työkseni olen kukkatarhalla kasvihuoneella töissä. Ja sivutöinäni hoidan ja rakennan muiden pihoja. Blogiani pidän omaksi ja toivottavasti myös muiden iloksi.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Ihanat Verbenat

 Kesää odotellessa voi jo aloittaa kesäkukkien hahmottelun. 

Mitä värejä tänä kesänä istuttaisi?

Tässä muutamia verbenan lajikkeita malliksi.


 Salmon


Lila

Mandela Lilak

 Sweet Stripe

 Mandela Plumb Fost

 Pink Twist

 Aina ihana valkoinen

 Perus punainen 

Verbenoista saa aivan ihanan amppelin kun sekoittaa 2 -3 eri väriä keskenään.

Keltaista Huovinkukkaa


2 kommenttia:

  1. Tuo huovinkukka on mun lemppari. Kestää sateet ja tuulet ja vaikka kuivahtaisi, toipuu hyvin ennalleen saatuaan vettä.

    VastaaPoista
  2. Huovinkukka tosiaan on helppohoitoinen kesäkukka. Hmm. Jostain syystä keltaiset kesäkukat eivät ole niin suosiossa. Pitääkin tehdä niistä oma juttu joku päivä kun saan virikkeen taas kirjoittamaan.

    VastaaPoista