Tietoja minusta

Blogin perustin aikoinani yritykseni toteutuneista pihatöistä. Muuttuneen elämäntilanteen vuoksi olen nykyään päätyössä kasvihuoneella. Mutta sivutoimisena teen edelleen Luumäellä ja lähikunnissa: Pihasuunnitelmia, neuvontakäyntejä ja pensaiden leikkuuta yms. pieniä pihatöitä. Yhteyttä voi ottaa tämän blogin kautta sähköpostilla tai yhteystiedot löytyvät Pihapalvelu Verson tiedoilla googlaamalla.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Pikku lammen perustaminen

 Minä olen jo usean vuoden ajan haaveillut vesi aiheesta pihallamme.
 Edellisessä kodissamme oli halkaisijaltaan 3-4 m ja syvyydeltään 
         jopa 2m,  lähde lampi. 
                              Eli uitavan kokoinen, mutta lähteiden ansiosta hytisevän kylmä.

                              Tässä oli aikaisemmin Tuija ryhmä, mutta jostain syystä 2 Tuijista
                              kuoli talvella.  (eivät olleet minun istuttamiani..)
Ja kun löysin kaupasta alennus myynnissä olevan 
                               valmiin altaan, en voinut vastustaa sen ostamista.



Ensin siis kaivoin riittävän suuren ja syvän montun. 
                           
Normaalisti altaan alle kannattaa laittaa riittävä kerros 
hiekkaa/soraa roudan vuoksi.
Mutta meidän pihan maa on hienoa hiekkaa.
Ruskeat kankaat on maisemointikangasta,
joka estää mullan ja hiekan sekoittumisen.



Lammen mittasin vatupasilla joka suunnasta,
että tulee suoraan.



Mullan lisäämisen jälkeen,tyttöni avustuksella lisäsin 
veden-, somistekivet- sekä kasvit.
Mm. kuunliljoja, tummakeijunkukka, 
kääpiösaksanmiekka, hurmesilkkiheinä.. 



                                                Lopuksi keltainen koriste hiekka,
                                           lasten iloiksi muovi ankat sekä suihku.


1 kommentti: