Tietoja minusta

Oma valokuva
Pihallani möyrii minun lisäkseni 2 kouluikäistä lasta, mies, Englanninsetteri sekä Amerikan pittbull koirat. Harrastukseni on oman pihan puutarhanhoito, kasvien keräily ja intohimoinen puutarhalehtien lukija. Päivä työkseni olen kukkatarhalla kasvihuoneella töissä. Ja sivutöinäni hoidan ja rakennan muiden pihoja. Blogiani pidän omaksi ja toivottavasti myös muiden iloksi.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kuvia yksittäisistä kasveista pihaltamme

 


Saarnivaahteran haluan pitää leikkaamalla
 hillityn kokoisena.







pisarakellon hyvän kasvupaikan
saadessaan nopea leviämään.






Kompostorin voi piilottaa     
 pensaiden esimerkiksi jalosyreenien keskelle.
                




 
      Aina eri raaski kitkeä laattoja liian tarkasti.
    Tämä yksilö oli siemen-taimi edellis kesän
lilasta lumihiutaleesta.






 Tämä taas saanut alkunsa metrin päässä
olevasta sammalleimusta.



 



         Kesäkukka istutuksen ei aina tarvitse  olla kukkivaa.
    Nämä komeat yksilöt on tehty
koristebataatista, lehtibegoniasta, hopeaputouksesta, viereisessä parvekelaatikoissa on samoja kasveja mutta hiukan eri lajikkeilla joten tarkemmin silmäiltynä ovat erivärisiä.





rusokirsikka syysväreissään




 

japaninvaahtera





Syyshortenssian saa pidettyä hallitun kokoisena
ja runsaskukkaisena pienellä vaivalla.

Keväällä leikkaan jokaisesta versosta
edelliskesän kasvusta noin puolet pois.







Kesällä 2009 innostuin kärhöistä.
 Tämä oli ensimmäinen löytöni.







Lisään kuvia kasveistamme kunhan ehdin..


                 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti