Tietoja minusta

Oma valokuva
Pihallani möyrii minun lisäkseni 2 kouluikäistä lasta, mies, Englanninsetteri sekä Amerikan pittbull koirat. Harrastukseni on oman pihan puutarhanhoito, kasvien keräily ja intohimoinen puutarhalehtien lukija. Päivä työkseni olen kukkatarhalla kasvihuoneella töissä. Ja sivutöinäni hoidan ja rakennan muiden pihoja. Blogiani pidän omaksi ja toivottavasti myös muiden iloksi.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Viherrakennus muutoksia syksyllä 2010

Huom.  Kaikki kuvat on minun ottamiani,
ja olen saanut asiakkailta luvan kuvien julkaisemiseen.
Ethän kopioi kuvia ilman lupaani!

Tässä  esittelen jo toteutuneita projekteja ennen ja  jälkeen.

Ensimmäinen suurempi urakka yrittäjänä, 
jonka tein alusta loppuun itse.

 Ainoastaan Kaivinkone Yritys
http://www.luumaenmaanrakentajat.f

auttoi maa-ainesten vaihdossa ja kaislikon poistossa.

Homma kävi kätevästi ja  joutuisasti:
 Kuorma-auto vei kuormallisen heinikon valtaamaa maata,
 ja toi tullessaan uutta multaa sekä hiekkaa.
Kiitos Akille hyvästä yhteistyöstä,
 joka muuten jatkui seuraavissakin projekteissani.





Ensi silmäys pihan villiintyneimpään osaan.
Omenapuu oli kuollut  ja herukkapensaat jääneet
 mm. maitohorsmien jalkoihin.
Pihaa kiertävää järveä ei juuri näkynyt.





Koivujen ja männyn välistä on joskus mennyt tie.






Kuukauden kuluttua:

Kuolleet kasvit oli poistettu.
Jätettävistä puista ja pensaista leikkasin kuolleet oksat pois.
Perennat ja ruusut olin siirtänyt turvaan kaivinkoneen alta.
 Maat rannasta vaihdettu, ja uusia kasveja istutettu.





Puutarha oli aivan rannan tuntumassa. 
 Uudistuksen jälkeen  huomaakin,
 että talo on aivan ihanalla paikalla.


Veden rajaan tehtiin uusi hiekkaranta. 
Sekä isolle nurmikko-alueelle tein asiakkaan toiveesta herukka rivistön.
Sekä muutaman hedelmäpuun.
 Lisäksi  siirsin kaikki tontilta löytyneet ruusut ja perennat yhtenäisiksi ryhmiksi.

* * * * * *


Eräänä päivänä ihmettelin, että mitä ihmeen jälkiä rantahietikolla oli?
Aikani mietittyäni ne osottautuivat  Joutsenperheen jäljiksi.

 Joutsenet olivat pihaa vartioivasta koirasta ja kissasta huolimatta
uskaltautuneet  katsomaan uutta hiekkarantaa.




Herukka rivistö ja nurtsi syksyllä.





Ja sama seuraavana kesänä toisesta suunnasta kuvattuna.
Omenapuun ympärillä oleva verkko estää koiran kaivelut.



 

Ja aivan talon tuntumassa upea hiekkaranta.




Rakennuksen ja rannan väliin, tehtiin vanhalle paikalle taas hiekkatie.


Asiakas oli niin innoissaan pihansa uudistuksesta, 
että yhden vuoden pihaa ihailtuaan pyysi
maisemoimaan pihansa metsikönkin. 

Joka on lipputangon takana.
Niemen keskellä on pieni lampi.

Lammen muutoksen tein kesällä 2012, 
otsikolla Luonnonlampi puutarhassa.


  *   *   *   *   *   *




Seuraavan puutarha uudistus oli kesäpaikaksi jäänyt pihapiiri.

Josta haluttiin helppohoitoisempi ja puutarhan vanhaa tyyliä huomioiden.

Tontti oli suuri, leikattavaa nurmikkoa sekä pensaita ja puita oli runsaasti.

Asiakas halusi silti lisää istutuksia.















 * * * * *





Ensitöikseni leikkasin kaikista pensaista kuolleet oksat.
Sekä kitkin pensaiden ja puiden alustat.
 Laitoin maisemointikankaan ja levitin kuorikkeet .





 Ulko-ovelta tein polun oleskeluryhmälle talon sivulle;
 sorasta ja pihalla olevista vanhoista laatoista.


 * * * * * * *

              Pöytäryhmä sai lisää pensaita ympärille.    
           
Ajatuksenani oli, että pöydän ääressä istuessa,
 saisi nauttia jatkuvasta kukinnasta ja tuoksuista.  

Uusi pihasyreeni ryhmä.
Naapurin pihalta saatuja kurttulehtiruusuja.
 Tontilta löytynyt mustilanhortenssia sai paremman
paikan ja kavereiksi  pikkujasmikkeen ja syyshortenssian.

Eli tein useamman pensaan ryhmiä yksittäisten pensaiden sijaan..
Tulevina vuosina ryhmiä voi halutessaan kasvattaa.



 * * * * * * * 




Huonokuntoisimmat herukat kaivoin ylös.



 Pienillä vasta istutetuilla kuusilla oi kiva tarina:
 jokaisella perheen jäsenelle on istutettu oma kuusi.





Idea tästä nimikko-puusta on varmaan lähtenyt
näistä upeista kuusista.
Joilla on muuten korkeutta yli 4 metriä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti