Tietoja minusta

Oma valokuva
Pihallani möyrii minun lisäkseni 2 kouluikäistä lasta, mies, Englanninsetteri sekä Amerikan pittbull koirat. Harrastukseni on oman pihan puutarhanhoito, kasvien keräily ja intohimoinen puutarhalehtien lukija. Päivä työkseni olen kukkatarhalla kasvihuoneella töissä. Ja sivutöinäni hoidan ja rakennan muiden pihoja. Blogiani pidän omaksi ja toivottavasti myös muiden iloksi.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Syksyn 2011 viherrakennusta


Vuoden 2011 viimeinen urakka oli vanhan maalaistalon 
pihapiirin nuorentaminen.

Piha oli kuulemma ollut jonkun aikaa asumaton, 
joten se oli päässyt aika villiksi.




 Hyötytarha oli täysin villiintynyt. 
Kriikunat ja Vaahterat olivat vallanneet mansikkamaan.



















 
             

Pienen raivaamisen jälkeen, oli aika kutsua kaivinkone auttamaan...



 


Ja kaivinkoneen poistuttua tontilta; 
oli metsä raivattu, 2:lle uudelle patiolle tehty pohjat.
Uusi liittymä tieltä uudelle parkkipaikalle, 
 uusia polkuja. yms.


Ja keinu saanut paremman paikan vanhan 
mansikkamaan ja raivatun ryteikön tilalle.

Ympärille tuli nurmikkoa, muutama uusi 
hedelmäpuu, sekä pensasmustikoita. 




 Uusi saunarakennus oli tehny mäen päälle.





Maisemat on kyllä upeat mutta rakennuksen maisemointi haasteellinen.  
Idean sain nähdessäni tontilla paljon isoja kiven lohkareita, 
niiden hyödyntämisestä..




Kädessä asiakkaan kanssa yhdessä tarkoin mietitty pihasuunnitelma
ja 2 pakettiautollista kasveja.
(ja apureina asiakkaat, intona puhkuen)

Tunne on lähes sama, kuin istuttaisi omalle pihalle kasveja.




Kaivinkoneella siirsimme kivet keinun uudelta
paikalta pengertämään rinnettä.
Hiekalla tasoitimme haluttuun korkoon,
sekä teimme tuleville tiilille hyvät asianmukaiset pohjat.

Asiakkaalla oli valokuva millaiset rappuset
hän haluaa saunan ovelta alas vilvottelupatiolle.



 Osa tiilistä löytyi tilan sortuneesta navetasta, 
hirret remontoidusta päätalosta. 
Ja kivissä valmiiksi sammaleet.

Eli kierrätystä tontin käytöstä poistuneista materiaaleista.

Tiilet ladoin tarkoituksella normaalia harvempaan,
koska tiilet eivät ole täysin samankokoisia.
Sekä saumasin karkealla hiekalla,
että tiilet kuivuisi sateen jälkeen nopeammin ja välttyisi näin halkeamisen.



Lopputulokseen olen todella tyytyväinen.

 


Kasveiksi valitsimme 2 eri laakakatajaa, pesäkuuset, 
kurttulehtiruusua, vuorimäntyä, seppelvarpua. 

Sekä erilaisia perennoja:
Mm. viiruhelpi, päivänlilja, hopeamaruna, isomaksaruoho..







Tässä patio on valmiina.

Havujen alle on lisätty männynkuorikkeet,
lamput on asennettu sekä puutarhakalusteet.



Valitettavasti tästä kellariste ei ole "ennen" kuvaa johtuen varmaan siitä,
että kellarille oli erittäin vaikea päästä.
Ja kuvan kivet olivat sortuneet oven eteen,
 niin etten olisi kuvaa pystynyt ottamaan.

Aivan ensiksi kaivinkoneen kauhan avulla,
 kivet nostettiin takas paikoilleen oven molemmin puolin.

Varsinainen kellari oli aivan kunnossa, ainoastaan julkisivu oli romahtanut.

Pahimpiin kivenkoloihin laitoimme betonia saumoihin.
Seuraavaksi vedimme muun pihan lisäksi myös kellarille sähköt ja valaistuksen.

Lopuksi perustimme kellarille aivan uuden helppo kulkuisen polun.
Jonka alle laitettiin ensin juurimatto ja sen päälle ruskeaa soraa.





Käydessäni pihalla ensimmäisen kerran,
hyötytarha näyti tältä.




Viimeisen kerran lähtiessäni syksyllä pihalta
hyötytarha näytti tältä.

Sorakäytävän alle tuli suodatinkangas estämään heinän läpi kasvamisen.

Ja  ensi vuonna teen pihan uudistukset loppuun, 
      kunhan kirvesmiehet ovat saaneet 
talon laajennuksen valmiiksi.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Havuistutuksia maailmalta.

 Rungolliset pikkupuut 
ovat ilmestyneet pikkuhiljaa Suomalaisiin pihoihin.

Monia puita, pensaita ja jopa havuja voi 
itsekkin muotoleikata pallomaiseksi.

Mutta kivoja puita löytyy monista myymälöistäkin. 

Tosin tämä kuva on otettu Hollantilaisesta taimistosta,
enkä tiedä kyseisten saatavuutta suomesta.




 Kivistä voi tehdä myös kivan kuivapuron.
Kuvat otettu asuntomessuilta vuosien takaa..





Eri muotoisilla ja värisillä kivillä voi 
leikitellä istutusvaiheessa kun kasvit on vielä pieniä.
Kuvassa Pilarikataja, Vuorimänty ja Maljakataja.

Pienet perennat kuvan takakulmassa 
Tarhakylmänkukka liloissa kukissaan sekä Ohotanmaruna.




Hauska idea jyrkkään rinteeseen!




 Taloa rakentaessa ja maata muokatessa maasta nousseet kivet,
 voi hyödyntää omalla tontilla ja maisemoida ne näin kivasti.






Katajat ja vuorimännyt viihtyvät yllättävän 
vaatimattomissa olosuhteissa. 

Mikä ihana tapa maisemoida meluvalli tai raja-aita naapuriin.

Isojen kivien väliin vain reilusti multaa.






Lisää ideoita kivikasa vallin maisemointiin.

Kuvan kuuset taitavat olla tavallisia metsästä 
siirrettyjä kuusia.
Mitä on ruvettu pienestä asti muotoon leikkaamaan,
samoilla opeilla kuin kuusi-aitojakin leikellään.





Kuvassa takanta -eteen olevat kasvit: 

Pylväshaapa, Serbiankuusi, 
Pilarikataja, Rungollinen vuorimänty, 
Pallohopeakuusi, Kääpiökataja, 
Maljakataja sekä Vuorenkilpi.





 Havu-istutuksissa kannattaa välillä leikitellä väreillä. 
Jotta eri muodot erottuvat paremmin.




maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kirja löytöjä

Kovana lukijana koluan kaikki mahdolliset kaupat etsiessäni lukemista.
Hyväksi olen huomannut Antikvariaatit. 
Ja varsinkin tämä meidän pienessä kylässä oleva Antikvariaatti Punaparta. www.punaparta.fi  

Joka myy valikoimissaan myös paljon ihan uusia kirjoja. 

Ja parasta kirpputoreihin verrattuna, kauppias tietää mitä häneltä löytyy ja osaa ohjata oikeaan hyllyyn minut.
Samoin kaikki kirjat löytyy myös täältä netistä.  Nyt laittaessani hakusanaksi puutarha: sieltä löytyi 84 aiheeseen liittyvää kirjaa!!
Eli kirjoja voi tilata netin kautta, ja kirjan saa postissa kotiin asti.
Kätevää, ei voi muuta sanoa.

Suosittelen kurkkaamaan hänen valikoimansa!